Vaihtoauto

Monesti yksityisten henkilöiden väliset kaupat kaatuvat vaihtoautoon. Ei hätää - me voimme ottaa vaihtoauton vastaan. Tarjoamme myös markkinoiden edullisimman rahoituksen.

Esimerkki auton vaihtamisesta

Pekka haluaa ostaa Hannalta 15 000 euron auton. Hänellä on kuitenkin itsellään 5 000 euron auto, jonka hän haluaisi antaa vaihdossa. Hanna on ostamassa uutta autoa, eikä näin ollen halua Pekan tarjoamaa vaihtoautoa.

Hanna on nähnyt mainoksen uudesta palvelusta Rahoituskumppanin sivuilla, joka mahdollistaa autokaupat yksityisten välillä vaihtoautosta huolimatta. Niinpä hän antaa nettisivuilta löytyvän ’Olen ostamassa autoa yksityiseltä ja minulla on vaihtoauto’- lomakkeen kautta tarvittavat tiedot.

Rahoituskumppani on yhteydessä Pekkaan saman päivän aikana ja he sopivat vaihtoautosta hyvitettävän hinnan ja näin Pekka ja Hanna saavat vietyä autokaupan loppuun. Pekka voi jo vaikka etukäteen sopia hänen autostaan saatavan hyvityksen ja neuvotella Rahoituskumppanin kanssa uuteen autoon tulevasta rahoituksesta.

Käytetyn auton myyjän opas

1. Yleistä

Internet tarjoaa yksityishenkilölle erinomaiset puitteet käytettyjen ajoneuvojen itsenäisen myyntiin. Selvityksemme mukaan ajoneuvonsa itse myyneet ovat saaneet noin 10-15 % paremman hinnan ajoneuvostaan verrattuna liikkeen tarjoamaan hyvitykseen. Lisäksi itse ajoneuvonsa myyneet pääsevät tekemään tarjousta uudesta ajoneuvosta ilman vaihtoajoneuvoa. Osamaksurahoitusta tarjoamalla voit jopa tuplata potentiaalisten ostajien määrän. Tämä myyjän opas tarjoaa perustan onnistuneelle ajoneuvokaupalle. Kannattaa ainakin kokeilla myydä itse!

2. Tarkista ajoneuvon dokumentit

-Rekisteröintitodistus ja ilmoitusosa
-Mahdollinen huoltokirja ja käyttöohjeet
-Mahdolliset kuitit huolloista ja korjauksista
-Varmista katsastuksen voimassaolo ja seuraavan katsastuksen ajankohta

3. Rahoitusyhtiön omistuksessa oleva ajoneuvo

-Voit myydä ajoneuvosi itse, vaikka ajoneuvossa on jäljellä olevaa osamaksuvelkaa
-Myydessäsi ajoneuvon Rahoituskumppanin välittämällä osamaksurahoituksella,
-Vähennämme myyntihinnasta jäljellä olevan loppuvelan määrän ja maksamme sen puolestasi    rahoitusyhtiölle

4. Teetä puolueeton kuntotarkastus

-Kuntotarkastus tekee auton myynnin ja oston turvalliseksi ja helpoksi
-Todistetusti kunnossa olevasta autosta on perusteltua pyytää korkeampi hinta

5. Myyntikunnostus

-Pese auto huolellisesti sisältä ja päältä tai teetä pesupalvelu osaavassa autopesulassa
-Ostaja ei oleta käytetyn ajoneuvon olevan enää uusi, mutta huolitellun ulkoasun vuoksi kannattaa laittaa pienet ja helposti korjattavat viat ja puutteet kuntoon

6. Ajoneuvon kuvaaminen

-Kuvaa ajoneuvo huolellisesti hyvässä valaistuksessa
-Ulkopuolelta: etuviisto vasen, etuviisto oikea, takaviisto vasen, takaviisto oikea, moottoritila
-Sisäpuolelta: kojelauta, etupenkit, takapenkit, takakontti
-Huoltokirjan merkinnät ja talvirenkaat
-Kuvaa myös mahdolliset viat ja puutteet

7. Tee myynti-ilmoitus

-Suomen suosituimmat kauppapaikat käytetyille ajoneuvoille ovat www.nettiauto.com ja www.tori.fi. Ilmoittaminen on yksityiselle myyjälle ilmaista

8. Hinnoittelu

-Laita realistinen hintapyynti ja varaudu tinkimiseen
-Nyrkkisääntönä ajoneuvon käypä hinta yksityisten välisessä kaupassa on 10 % vähemmän kuin vastaavan ajoneuvon hinta liikkeessä
-Esimerkkinä jos vastaavan ajoneuvon pyyntihinta liikkeessä on 16 500 €, käypä hinta yksityisten välillä on 15 000 €

9. Ilmoitusteksti

Tärkeintä tekstissä on olla rehellinen, kerro asiallisesti niin hyvät kuin huonot puolet kaupan kohteesta. Lisää tiedot varusteista huolellisesti. Mikäli olet teettänyt viime aikoina isompia huoltoja ja korjauksia, mainitse niistä. Esim. jakopään huollosta, tuulilasin vaihdosta tai renkaiden uusimisesta kannattaa kertoa jo ilmoituksessa. Mainitse, mikäli olet teettänyt ajoneuvollesi puolueettoman kuntotarkastuksen. Mainitse ilmoitustekstissä Rahoituskumppanin välittämän osamaksurahoituksen mahdollisuudesta. Potentiaalisten ostajien määrä jopa tuplaantuu, jos tarjoat ostajalle rahoitusvaihtoehdon.

10.Kaupanteko

Jos ostaja valitsee osamaksurahoituksen Rahoituskumppanin kautta, pyydä ostajaa hakemaan luottopäätös osoitteessa www.rahoituskumppani.fi Tulkaa yhdessä tekemään kaupat lähimpään Rahoituskumppanin toimipisteeseen. Me hoidamme kaikki kauppaan liittyvät paperityöt, rekisteröinnit, teemme vakuutukset ja varmistamme rahaliikenteen.

Muussa tapauksessa:

-Tee kauppakirja huolellisesti kahtena kappaleena
-Tarkasta ostajan henkilöllisyys
-Täyttäkää rekisteriotteen ilmoitusosa
-Varmista, että olet vastaanottanut ostajan maksusuorituksen

Olen ostamassa autoa yksityiseltä ja minulla on vaihtoauto

    Ostettavan ajoneuvon tiedot



    Oman ajoneuvon tiedot



    Yhteystiedot

    Mikä on Rahoituskumppani

    Youtube-videoiden näyttäminen sivustolla vaatii toiminnallisten evästeiden sallimisen.

    Muuta evästeasetuksia

    Olemme kumppanisi elämän suurimmissa hankinnoissa. Rahoitamme yksityisten henkilöiden välisiä ajoneuvokauppoja vuosien kokemuksella.

    Vakavarainen yrityksemme järjestää myös vakuutukset kaupanteon eri kohteisiin. Rahoituskumppani toimii rahoitus- ja vakuutuspalveluiden välittäjänä yksityisille myyjille ja ostajille. Palvelumme on kehitetty yhteistyössä Suomen suurimpien rahoitus- ja vakuutusyhtiöiden kanssa. Tarvitsitpa rahoitusta unelmiesi ajoneuvon hankintaan, leasing-sopimukseen tai vaihtoautokauppoihin, me mahdollistamme sen.