Karavaanin rahoitus

Matkailuajoneuvoja ostetaan useasti rahoituksen kautta. Niissä on hyvä olla kunnon vakuutukset voimassa, koska ne ovat varsinkin kesäisin monella käytössä vuorokauden ympäri ajossa tai asuttuna. Rahoitus voi olla hankalaa saada vanhemmille matkailuajoneuvoille, koska rahoitusyhtiö ei pääse katsomaan kohdetta paikan päälle, jonka pohjalta pystyisi rahoituspäätöksen tekemään. Rahoituksessa näin ollen vaikuttaa paljon kohteen ikä sekä kilometrit. Matkailuajoneuvoihin on kuitenkin saatavilla monipuolisesti rahoituksia normaali- sekä kevytosamaksulla.

Mitä ottaa huomioon karavaanin rahoituksessa?

  • Sinulla täytyy olla ajo-oikeus rahoituksella ostettavaan ajoneuvoon.
  • Et tarvitse vakuutta, koska kohde toimii vakuutena rahoituksissamme.
  • Rahoituksissa rahoitusyhtiö omistaa rahoitettavan ajoneuvon, ja se tuo turvaa sinulle!

Karavaanin rahoitus VS pankkilaina

Matkailuajoneuvoa ostaessa on hyvä miettiä kuinka paljon ajoneuvoa käyttää, ja mitä siitä haluaa kuukaudessa maksaa. Monelle matkailuajoneuvo on kausiluontoinen käytön kohde, mutta jotkut mahdollisesti asustelee matkailuajoneuvossa läpi vuoden. Jos olet hankkimassa vähän ajettua ja uudehkoa matkailuajoneuvoa on sinun hyvä mahdollisuus saada edullinen rahoitus. Sinun täytyy kuitenkin ymmärtää, että vakuutusten ottaminen on tässä tapauksessa tärkeää. Pankkilainaa varten joudut todennäköisesti laittamaan vakuudeksi jotain, jotta lainan ottaminen onnistuu hyvillä ehdoilla. Edullisempiin, vanhempiin ja enemmän ajettuihin kohteisiin on siltikin hyvä harkita rahoituksen ottamista, koska niissä korko pysyy siltikin kohtuullisena, eikä laajimpia vakuutuksia tarvita läpi vuoden.

Miten toimimme?

1. Hakemus

Jätä rahoitushakemus Rahoituskumppanin verkkosivuilta. Täytäthän hakemuksen kaikki kentät, jotta pääsemme tekemään tarjousta. Lopullinen kohde, jolle rahoitusta haetaan, ei tarvitse olla sama kuin ensimmäisessä hakemuksessa, vaan voimme päivittää kohdetta tarvittaessa myös myöhemmin. Rahoitustarjous muodostuu aina kokonaisuudesta, johon vaikuttavat mm. kohde, rakenne sekä hakija. Tarjous itsessään ei ole sitova. Mikäli toivot asian pikaista käsittelyä, tai olet ehtinyt jo sopimaan kaupoista alustavasti myyjän kanssa, ole yhteydessä meihin sähköpostitse myynti@rahoituskumppani.fi

2. Yhteydenotto

Saatuamme luottohakemuksen, käsittelemme sen useampaan rahoitusyhtiöön. Vertaamme siis aina useampia vaihtoehtoja, ja katsomme tämän jälkeen mahdollisuudet läpi kanssasi. Sovittuamme rahoituksesta, pyydämme sinua olemaan yhteydessä suoraan myyjään. Näin voitte vapaasti sopia sopivasta aikataulusta ja valita juuri teille sopivimman kauppapaikan. Kaikki kaupat toteutetaan Rahoituskumppanin valitsemalla yhteistyökumppanilla. Pyydämme lisäksi sinua kertomaan myyjälle, että Rahoituskumppani tulee rahoittamaan kauppaa, ja että toimestamme soitetaan aina myyjälle.

3. Myyjän kontaktointi

Soitamme aina suoraan myyjälle, ja kerromme kuinka Rahoituskumppanin prosessi toimii. Kerromme myös ostajan saaneen hyväksytyn luottopäätöksen ajoneuvon hankinnalle. Toimimme siis maksajana, ja tilitämme koko kauppasumman myyjän valitsemalle tilille. Kerromme aina lisäksi oman taustamme, sekä yhteistyökumppaniemme roolit toiminnassa. Avaamme keskustelussa maksuaikataulut, tarvittavat paperityöt sekä muun muassa vakuutukset. Kaupanteko kanssamme on aina turvallista ja helppoa. Tarkistamme aina kaikkien kaupan osapuolten henkilöllisyydet, ja kauppakirjat allekirjoitetaan sähköisesti vahvan tunnistautumisen kautta.

4. Ajanvaraus

Yhteistyökumppanimme konttorille on aina varattava aika. Varaamme ajan puolestasi mielellämme. Mikäli yhteistä aikaa asemalle ei saada aikataulutettua, voidaan laite tarvittaessa käyttää eri asemalla kuin henkilökäynti. Tämä koskee kaikkia kumipyöräisiä ajoneuvoja sekä moottorikelkkoja. Vesillä kulkeviin laitteisiin taas teemme oman tarkastuksemme, ja tällöin tarkastaja toimii myös tunnistajana. Yhtä kaikki, kaikki saadaan varmasti järjestymään!

5. Sähköiset kauppakirjat

Teemme lähes poikkeuksetta sähköiset kauppakirjat, ja myös rahoitussopimuksista 90% on nykyisin sähköisessä muodossa. Välitämme kaikki kauppakirjat sähköpostitse, ja niissä käytetään henkilötunnukseen sidottua vahvaa tunnistautumista. Tarvittaessa hoidamme kaupat myös paperisina katsastuskonttorilla. Hoidamme puolestasi tarvittavat paperit kuntoon, jotta sinä voit keskittyä olennaiseen.

6. Kaupan viimeistely

Kaikkien osapuolten ollessa paikan päällä, tarkastamme osapuolten henkilöllisyyden samalla kaupan kohteen tarkastamisen yhteydessä. Myös ajoneuvolle tehdään normaalitilanteessa kuntotutkimus. Ajoneuvo todennetaan lisäksi jokaisella käynnillä tarkastamalla runkonumeron laitteesta. Sähköiset kauppakirjat allekirjoitetaan yleisimmin kauppapaikalla kun tarvittavat toimenpiteet on saatu hoidettua valmiiksi. Myyjä toimittaa kauppakirjalle tilinumeron, sekä Traficomista saatavan sähköisen varmennetunnisteen. Mikäli ostajalla on vaihtoauto, jätetään se asemalle. Ostaja allekirjoittaa myös sähköisen rahoitussopimuksen. Kun paperit on allekirjoitettu ja kauppaa tekevät henkilöt sekä ajoneuvo on tarkistettu, kauppa on valmis.

Ajoneuvon tarkistuslista

Matkailuajoneuvot ovat kaikkea muuta kuin perinteinen auto, vaikka pyörät niissäkin on alla. Tarkastukseen täytyy keskittyä, jonka takia loimme listan matkailuajoneuvon tarkistuksesta. Ajoneuvon rahoitus on tärkeä katsoa kuntoon, mutta se on pieni osa elämääsi matkailuajoneuvon kanssa. Keskity siis listassamme mainittuihin asioihin, jotta pystyt olla tyytyväinen hankintaasi, me autamme rahoituksen kanssa!